Juskan kanssa oltiin saatu prinsessa nukkumaan sohvalle ja katselin Juskaan väsyneenä. ”Ettekö te tosiaan olisi voineet ottaa taksia vaikka faijalle.”, mä marisin. Mulla oli ollut paska päivä töissä ja mua väsytti. Menin keittiöön hakemaan juomista ja Juska seurasi perässä kuin hyvin koulutettu koira, todellisuudessa mä tiesin sen kyyläävän mun pulleaa peräsintä, joka oli mustissa alkkareissa, eikä mun bändipaita peittänyt sen kuin puoliksi. Juska joskus tokaissut mulle, että mussa olisi enemmän puristeltavaa kun Aadassa. Vihasin sitä koska mä luulin, että se oli vittuilua mun painosta, mulla ja siskolla oli oikeasti melkein 25 kg ero painossa. Se oli pätkässyt viime näkemästä sitä mustaa hiustaan hiukan. Juska tuijotti mua niillä tummilla silmillään. Sellaisiin oli saakelin helppo langeta, yksi katse ja niks naks sä olisit koukussa. Juska avasi ikkunan ja syttytti tupakan. ”Faijas ei muutenkaan pidä musta”, se totesi ja veti henkoset jälleen.
Mä en tajunnut mikä Aadaa kiehtoi Juskassa. Nojasin tiskipöytään ja tarkastelin sitä. Okei se oli ulkoiselta olemukseltaan juuri mulle sopivaa lihaa. Ei hoikka, ei lihava. Pukeutui kivasti, nahkaan, mustaan ja niittiin sekä verkkoon. Iho oli vaalea. Musta pitkä tukka, tummat vaarilliset silmät. Lävistys kulmassa sekä septum. Kasvot olivat sellaiset, että ne jäi mieleen. Hiukan ehkä pyöreät mutta ei pahalla tavalla. Niissä oli kumminkin miehistä näköä, koska leukaperät näkyivät sekä nenä erottui, mutta ei liikaa. Oli vaikea uskoa että se oli 18, se näytti parikympiseltä.
Mutta luonne oli toinen juttu. Juska oli ärsyttävän suorasanainen. Koskaan ei tiennyt oliko tosissaan vai laskiko se leikkiä. ”Tervetuloa Koskisille. Ole onnellinen, ettet mutsiin ole viel törmännyt”, totesin työntäen tyhjän lasini tiskipöydän reunalle ja livui keittiön yli Juskan viereen ja pöllin sen tupakan. ”Vihdoinkin sä alat lämpiää tota voi sanoa suudelmaksi”, mies totesi ja mun mulkaisu sai sen hiljaiseksi viimeinkin. Ainakin hetkeksi.
”Miksi sä vihaat Kaijaa niin paljon? Koska musta on ihmeellistä Aada puhuu kun jumalasta ja sä taas...” Juska ihmetteli ja pölli syöpäkääryleen takaisin vetäisten pitkät henkoset. Mietin hetken nauraisiko Juska mut pellolle mun omasta kämpästä, jos mä kertoisin sille syyn. Jonkin vaan niissä silmissä sai mut tunnustaa.
”Mä olen ollut mutsini suurin virhe. Vahinko, jonka ei pitänyt syntyä. Mutsi jaksaa muistuttaa mulle siitä vieläkin”, totesin hiljaisena ja pureskelin huultani. Se oli tapa, jota olin harrastanut pitkään. Mä olin perinyt sen tavan meidän faijalta. Mussa ja faijassa oli paljon samaa. Tummat tukat luonnostaankin, molemmat pyöreän pehmeitä, keskenkasvuisia sekä hemmetin kieroon kasvaneita, mitä huumorin tajuun ja vähän muuhunkin tuli. Sekä samat teräksen harmaat silmät, jotka suri kaikkea, aina historian alkuhavinoista jonnekin kauas tulevaisuuteen. Joskus parikympisenä mä olin jopa ajatellut, ettei Aada olisi isän. Myöhemmin mä tajusin, että Aada oli tullut Kaijaan enemmän. Olinhan mä saanut mutsiltakin osani... Mä olin perinyt sen pahimmat synnit.
Mun silmien edestä vilahtava käsi sai mut havahtumaan hetkeen. ”Mitä?”, mä ärähdin vihaisena ja tuijotin harmailla silmilläni Juskan tummiin silmiin. ”Sä et valehtele... Sori Aada ei vaan koskaan kerro, että sulla on noin raskasta. Ihan oikeesti Julia, sori.”, siinä se pitkä tukka lasketteli menemään, se ääni oli jotenkin pehmeä ja sen katse paljasti, se välitti, oikeasti. Helvetti, mä olin päästänyt sen liian lähelle, mä en voisi enää perääntyä. ”Hyvä yötä”, mä toivotin ja tyrkäsin itseni liikkelle paeten mun makuuhuoneeseen. Laitoin oven kiinni ja loikkasin mun parisänkyyn. Vaikka normaalisti mulla oli kylmä näin syksyllä... Nyt mä suorastaan hohkasin tulisuudellani. Sinä yönä, mä en enää nukkunut.
Kommentit