Olemme muuttaneet : nyt löydät tarinani täältä http://www.blogger.com/profile/12687431279255169476

Mä istuin keittiön pöydällä ja katselin kun faija kokkasi mulle. Mä olin väsynyt, kai isä pelkäsi, että mä tekisin jotain itselleni. Mutsi oli ilmottanut mun käytöksessä heti isälle ja ne epäili, että mä olin alkanut käyttää jotain. Olin istunut pari viikkoa kotona. Sain pitää lomaa. Kiskan pitäjä Antti piti mut mielummin palkkalistoilla kun potkaisi pois. Varmaan siksi, että olin ainut, joka siellä halusi olla töissä. 

Juska oli yrittänyt soittaa mulle monta kertaa, mutta mä en halunnut puhua sille. Mä halusin vaan, että se painuisi sinne helvetin Hempereeseen ja saisin unohtaa sen ja Aadan.  Silti mä en tajunnut, miksi mulla oli niin paha olla. Tuntui, etten saanut ilmaa ja että kuolisin. Mua oli ennenkin satutettu, mutta tää oli jotain niin paljon pahempaa. Musta tuntui, että Juskan mukana mun elämästä lähtisi, joku sellainen ihminen, josta mä kerrankin olin oikeesti välittänyt.

Ensio istui tuolille ja sytytti sinisen bonuksensa ja nappasi mun paljaasta pottuvarpaasta kiinni. ”Tämä pikku possu selvisi teurastajalta.”, se totesi matalalla äänellään ja hymyili mulle viiksiensa alta. Mun oli pakko hymyilla sille. Karistin omaa tupakkaani tuhkakuppiin, joka oli pöydällä ja tuijotin isäni silmiin. ”Julia...”, Ensio sanoi ja vei ison kouransa tummiin hiuksiinsa, joissa oli jo häivähdys harmaata. Oikeastaan vasta nyt tajusin, kuinka komea mun isäni oli. Mutta miksi se sitten oli yksin?

”Lupaathan sä mulle, että sä yrität jaksaa...Mä rakastan sua niin paljon, sä olet mulle tärkeintä tässä maailama kulta pieni”, Mun isäni sanoi ja tunsin kuinka kyyneleet kohosi mun  vihretävän harmaisiin silmiini. ”Oi isä”, sain henkäistyä ja halasin sitä. Oikeastaan mä tiesin, että vaikka mä hetkittäin vihasinkin sitä ihmistä, ilman sitä mä en pärjäisi jaksaisi enää ollenkaan. Me halattiin pitkään ja hartaasti isäni silitellessä mun mustaa tukkaa. Meidät havahdutti siihen hetkeen ovikellon soitto. Vetäydyin kaemmas isästä ja pudistelin päätäni. Isä huokasi ja meni sitten eteiseen ja kuulin kuinka lukko avattiin. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin mä vihasin sitä.

Tumpasin tupakan ja olin omissa maailmoissani kun tajusin, että isä puhui mulle taas. Käänsin katseeni ikkunasta ja huomasin Tonin, joka seisoi Ension vieressä. Toni näytti jälleen kerran joltain yksityis etsivältä,  aurinkolaseissaan, nahkatakissaan ja farkuissaan. ”Mä tästä menenkin, tulen illalla sitten käymään”, mun isä totesi ja heilautin sille kättä. Laskeudun varovasti pyödältä ja tuijottin Tonia, joka vastasi mun katseeseen, kylmänä ja etäisenä kuten aina.

Kun ovi viimein kolahti kiinni sain puhekykyni takaisin. ”Tuota, otat sä kahvia tai jotain? Olisit soittanut ensin.”, totesin ja aloin höösäämään tiskialtaan ääressä. Äkkiä mä tunsin kuinka Tonin kädet kiertyi mun lanteille ja mä menin lukkoon. Veri kohahti mun päähän sellaisella vauhdilla, etten kuullut omia ajatuksiani ja pudotin kahvin purut tiskialtaaseen. Toni käänsi mut hellästi itseään kohti. Mun päässä kävi tuhansia ajatuksia siitä, miten mä olin aina leikitellyt tällä ajatuksella, että mä saisin kerrankin siitä jätkästä irti jotain inhimillistä. Unelmaksi se jäi nyttenkin.

”Julia... ”, se sanoi ja mä tuijotin sen laseihin hämmästyneenä. ”Mitä?”, mä sanoi kysyttyä ääni kireenä, se oli just tommoinen sai naiset kuumiksi pelkällä katsellaan ja sitten se oli saatana jotain jäätä. Näinköhän sen kalukin olisi vaan iso paksu jääpuikko. ”Sun täytyy suostua tähän”, se sanoi ja mä aloin nähdä punaista. ”Suostua mihin?”, totesin ääni kireänä ja katsoin kun se veti taskustaan jotain ja ojensi sen mulle. Raskaustesti... Nyt mä en oikein ymmärtänyt. ”Haluuksä mun kaa lapsen?”, kysyin ja en oikeasti tajunnut missä mentiin.  Toni vetäytyi kauemmas ja mietti selvästi, että miten se kertoisi sen.  ”Mä kuulin, kun Juska sano baarissa toissa iltana, että se oli viimesimmän kerran unohtanut kortsun...”, Toni sanoi ja nosti katseensa muhun. Mä tuijotin Tonia. ”Niin ja Aada sen pennun saa en minä”, totesin hiljaa vaikka mua alkoi pelottaa. ”Tekisit nyt...”, Toni rukoili mua ja huokasin napaten testin siltä ja painuin vessaan.

Varttia myöhemmin mä itkin lattialla. Kaksi viivaa. Toni piteli mua kainalossaan. Mä itkin ja kirosin mielessäni. Mä olin raskaana Juskalle, miten helvetissä, mun elämä oli mennyt näin vaikeeksi.

Mä nousin ulos Tonin autosta ja kumarrun sen puoleen hymyilen. ”Et sä haluisi tulla pelastaa mua? Mä haluisin nähdä Kaijan ilmeen kun raahaan sut sinne perhe illalliselle myös”, totesin Tonille ja virnistien kevyesti. Tonin kivisillä kasvoilla kävi nopea hymy ja se laittoi ne poliisi tyyliset aurinkolasinsa päähän. ”Houkutteleva tarjous, mutta mun on pakko mennä töihin.”, mies sanoi ja tunki kätensä ikkunasta ja pörrötti mun mustaa tukkaa. ”Pärjäile kuutti”, hän totesi ja sillä hetkellä mä näin hetken, että Toni olisi halunnut sanoa mulle jotain. Mutta ennekuin tajusin, se oli jo kaasuttanut pois. Joskus mä oikeesti leikittelin ajatuksella, että Toni ja mä alettaisiin seurustelemaan, mitä siitä tulisi. Mutta sellainen Toni oli, mystinen ja kaukainen, se tunsi kaikki, mutta ei kukaan sitä. Mitähän sillekin oli sattunut, että siitä oli tullut sellainen. 

Hymähtäen käännyin ympäri ja menin parkkipaikan läpi kohti kerrostaloa, jossa mutsi asui. Se oli oikea lähiöhelvetti, yh-äitejä, nakkareita, juoppoi ja entisiä mielenterveys potilaita. Avasin alaoven ja lähtien menemään ylös. Mä olin jo myöhässä, kello oli varmasti jo vartin yli kahdeksan. Mutta Juska oli lähtenyt mun luolta vasta seitsämältä. Jokin tuntui jyrsivän mun sydäntä ja poltteli sisällä, mä tiesin, että tein väärin, mutta samalla se oli kosto Aadalle ja äidille. Eniten mua hävetti se, että Aada oli soittanut, sille ja mä olin maannut sen kainalossa ja tuntenut sen kaiken rakkauden mitä Juska mulle antoi ja omisti. Ja mitä se oli tehnyt, sanonut tyttöystävälleen, että oli serkkunsa kanssa korjaamassa sen autoa. 

Melkein mekaanisesti painoin ovikelloa ja odottelin. Mutsi tuli avaamaan, sillä oli päällä punainen neulemekko ja siinä mekossa oli iso musta vyö, jossa oli koristeellinen iso kultainen solki. Sen vaalea tukka oli olkapäille olevilla kiharoilla ja naamassa turhan nuorekas meikki, joka sai sen näyttää entistä vanhemmalta. Musta tuntui, että mä katselin vierasta ihmistä. Mutta se, että Aada vilahti sen takana sai mut uskomaan, että se todella oli Kaija.

”Hei kultaseni, mene vaan pöytään tuon paistin ihan just”, Kaija sanoi ja meni keittiöön. Mä astui sisälle ja riisuin mun maiharit. Äkkiä mua ahdisti, en tajunnut ensin mikä mutta tajusin heti kun istuin pöytään. Aada tuijotti mua onnea säihkyvänä sinisillä silmillään. Kaikki mitä se pälätti Juskasta meni mun korvien ohi. Ja kaikki se vaan siksi, että aloin oikeasti suunnitella miten mä saisin Juskan itselleni.

Koko illallinen tuntui lipuvan mun ohitse.... Melkein kunnes se tapahtui... Koko elämä kääntyi päälaelleen.

 

”Mä olen raskaana”, Aada sanoi hiljaisena ja tuijotti jälkiruoka kulhoaan. Mä olin tukehtua kirsikkaani kun taas Kaija pomppasi ylös hihkuen ja taputti käsiään yhteen. ”Ihanaa”, mutsi sirkutti. Mä tuijotin sitä hetken, mutsi ei voinut olla tosissaan. ”Mutsi sä et voi olla tosissas Aada ei ole viel edes täysi-ikäinen!”, mä ärähtin ja iskin nyrkit pöytään nousten seisomaan. Mun silmiä poltti, mä en silti antanut kyyneleiden paljastaa mua. Aada ja mutsi tuijoitti mua hölmistyneenä. ”Tietääkö Juska?”, mä kysyi vihaisena ja puristin pöytäliinaa yrittäen pitää itseni tyynenä.

”Pidätsä mua ihan hölmönä... Tietää, me muutetaan parin viikon päästä Hempereeseen. Jaska sai sieltä töitä ja meillä on kämppä sen sedän kautta.”, Aada sanoi ja tuijotti mua ihmettelen. ” Me ollaan tiedetty tästä nyt vasta pari päivää,  päivä sen mökkireissun jälkeen”, mun sisko selitti ja otti vastaan mutsin halin.

Musta tuntui kun mä katsoisin jotain sairasta saippuasarjaa... Mua ahdisti ja heikotti, Juska oli tiennyt... Koska se oli aikonut kertoa mulle... Jälleen kerran yksi ihminen kävelisi mun elämästä pois sanomatta mitään. Kaikki mihin rakastuin vietiin multa pois. ”HAISTAKAA VITTU!”, rääkäisin itkien ja juoksin eteiseen alkaen repiä kenkiä jalkaani.

Kaija juoksi mun perään ja yritti pidätellä mua. ”Julia, mikä sulle tuli?”, mutsi yritti ja sen kädet haro mun kasvoja päin mun räpistellessä pois otteessa. ”Te ootte molemmat ihan samanlaisia!”, mä huusin itkien, mä en voinut enää niille kyynelille mitään. Mä en jaksanut enää.  ”Aina te satutte just mua!”, kiljaisin ja lähdin kämpästä niin, että ovi pamahti kiinni. Juoksin rappuset alas ja kaaduin toisessa kerroksessa. Vaikka mun otsasta alkoi vuotaa verta mä en tuntenut sitä. Mä halusin vaan pois... Miksi se olin aina minä joka joutui luopumaan ja miksi se olin minä jota aina kusetettiin.

 

11.Luku

Viime päivät mä olin ravannut vaan kodin ja työn väliä. Mulla ei ollut mitään halua nähdä muita ihmisiä sen mökki episoidin jälkeen. Mulla oli vapaa päivä kiskalta. Kai Kaijan äidinvaisto oli kerrankin toiminut, sillä mun kännykkä pärähti soimaan tasan kello 9.00 aamulla ja viel mun vapaapäivänä.”Mmmhg”, vastasin siihen ja käännyi selälleni tuijottan kattoa. ”Hei kultaseni”, Kaijan ääni säteili iloisena ja mun korviin koski.”Kaija... sä lakkasit olemasta mulle äiti 8 vuotta sitten, joten älä leiki sitä nytkään. Oliko sulla jotain asiaa tai mä katkasen tän... Jos asia koskee rahaa tai viinaa, niin ei mä en ole rarkennut eikä mulla ole ylimääräistä rahaa”, mutisen unisena puhelimeen ja päätin nosta istumaan ja haroin mustia hiuksiani enemmän pörhöön. Ulkona oli harmaata ja makuuhuoneen lasiin satoi tihkuttamalla vettä.

Mä olin aina vihannut sellaisia pieniä tiuhkusateita, aivan kuin luonto äiti pihtaisi. Mielummin mä pidin siitä, että vettä tuli kunnolla tai ei ollenkaan. Havahduin äkkiä Kaijan paapatukseen taas ja tajusin, etten ollut kuunnellut sitä kääkkää. Jostain syystä oli miettinyt Juskaa taas. Mä huomasin saavani itseni kiinni yhä useammin sen ajattelusta. Parina iltana olin jopa havahtunut villeistä unistani käsi alushousuissa ja pääosissa oli kukas muukaan kuin Juska. Mun kasvoja punotti ja kohotin kulmiani hiukan. ”Mitä sä sanoi?”, kysyin kun tajusin, että se ihminen, joka mut oli synnyttänyt oli toisessa päässä hiljaa. ”Niin, mä haluisin sut syömään mun luokse tänään. Jos sulla on aikaa. Aada tulee myös”, Kaija sanoi ja sen äänestä kuuli, että se aneli mua. Jostain syystä mun sydämessä puristi. Olisiko mun aika antaa jo anteeksi. Toisaalta, en mä ikinä voisi antaa mutsille anteeksi sitä, miten se faijaa kohteli. Olin vastaamassa, sille kun tajusin himmeästi kuuluvat laulun sanat keittiöstä.

” Taas kun selväks saan pään /Ja tuun sun luo ja silmin uusin nään /Mä uskon sua tai tahdon ainakin /Mutta pelkään tää on jotain sairasta /Kuurupiiloa” Irinan Kuurupiiloa pauhasi mun keittiön cd-soittimesta. ”Jooh sopii, mä tuun kasiks, täytyy mennä”, totesin mutsille ja suljin kännykän heittäen sen sängylle kun ryntäsin ovelle ja avasin sen rivakasti. Mun nenään tuoksui tuore kahvi ja pulla. Mä hymyilin pienesti. Mitähän hyvään, mä olin tehnyt, että faija näki mun takia, näin paljon vaivaa. Astelin keittiöön ja naurahdin. ”Faija tää on...” mä lausuin ja lause sekä hymy kuoli mun huulille samalla hetkellä, kun mä tajusin, että se ei tosiaankaan ollut Ensio.

”Millä vitulla sä pääsit sisään ja mitä vittua sä luulet tekeväsi!”, mä kiljui Juskalle kurkku suorana. Mun silmiin kohosi kyyneleet ja aloin viskellä jätkää kaikella mikä käteen sattui, kyniä nessuja, kurkkupastilli rasia sekä tupakka aski lensivät ainakin kohteenaan herra kusipää. ”PAINU VITTUUN MUN ELÄMÄSTÄ!”, mä kiljui itkien kuin olisin saanut kohtauksen. Mä varmasti näytin psykalta karanneelta mielipuolelta tukka pystyssä ja valkoinen t-paita päällä. Juska vaan tuli sen tavara sateen läpi mua kohti ja mä kiljuin kun syötävä. ”PAINU HELVETTIIN VITUN KUSIPÄÄ!”, huusin ja aloin huiskia Juskaa kasvoihin, kun se oli tarpeeksi lähellä. Se mies ei välittänyt siitä, vaan nappasi mun ranteista kiinni ja ahdisti seinää vasten. Siinä vaiheessa mä aloin itkeä jo melkein hysteerisesti ja Juska hyssytteli mua. Yritin epätoivoisesti raapia siltä vieläkin silmät päästä. Hetken räpiköityäni kun verkkoihin jäänyt räksä mä väsyi ja tuijoitin sitä itkuisena.

Juska näytti kaamealta. Tajusin sen vasta nyt, kun katsoin sitä kunnolla, silmien alla oli tummat renkulat, aivan kuin se ei olisi nukkunut viikkoihin. Sillä oli blondi parransänki ja sen päällä oli mustat college housut sekä joku kulahtanu bändipaita. ”Joko sä rauhoitut?”, Juska kysyi ja tuijotti mua. Mua ärsytti kun se näytti reppanalta koiran pennulta. Olin joskus nähnyt videon sellaisesta kolme jalkaisesta mäyräkoiran pennusta ja lopussa se oli katsonut kameraan surullisena. Sen suuret ruskeat silmät oli ollut kosteat ja mun oli heti tehnyt mieli soittaa siihen numeroon ja luovuttaa rahani sille epämääräiselle järjestölle.

Mä tuijottin Juskan harmaisiin silmiin vihaisena ja purin huuleni. ”Mun on ollut ihan vitun ikävä sua... Mikset sä ole soittanut?”, Juska kysyi ja piti edelleen mun käsiä seinää vasten. Hitto se jätkä oli ovelampi kuin tajusin. Se tiesi, että alkaisin riehua heti kun ote löysenisi. ”Koska mä en vittu aio jatkaa”, mä sihahdin ja luimistelin miehelle. Juska tuijotti mua hetken ja selvästi sen ylpeys sai kolhun, koska se nosti leukaansa hiukan. ”Ai mä olin niin huono vai? ”, se murahti ja mun sydämessä viilsi. Mun olisi tehnyt mieli huutaa, sille päin naamaa, että juuri siksi mä en halunnut jatkaa sitä, koska se oli liian hyvä. Se oli ainoita jätkiä, jotka ei ollut rynkyttänyt mua raivon sonnin lailla, vaan se oli kohdellut mua inhimillisesti ja hellästi. Jälkeenpäin mun oli ollut niin hyvä olo, että mä olisin halunnut jäädä siihen oloon.

Mä tuijotin Juskaa vihaisena ja inahdin hiljaisena. ”Ole kiltti mene pois”, mä anelin painaen pääni syyllisenä maahan. Mä tiesin, että Juskan pitäisi olla nytkin Aadan kanssa jossain. Se oli Aadan poikaystävä, ei mun. Juska rykäisi hieman, mutta mä en katsonut sitä. Koko tilanne tuntui vain pahalta painajaiselta. Sellaiselta, josta herätään yltäpäältä hiestä ja huokaistaan helpotuksesta, ettei se ole totta. Valittevasti pieni kipu mun ranteissa ja selkää vasten oleva kylmä seinä sekä hyvältä ja houkuttelevalta tuoksuva kahvi todisti mulle, että se ei ollut vaan se oli totisinta totta.

”En selittää voi...”, Juska aloitti ja mun pää nytkähti vain hiukan vieläkään mä en katsonut sitä. En vaikka tajusin, että sen ääni oli muuttunut hiukan. ”...Kaikkia tunteitani...Ne ei oo vääriä..vaikka ne tuntuu... siltä kun viilettäis haavaa ...”, Juska lauloi mulle Irinan Merkitykset muuttuu biisiä ja mä nostin katseeni siihen ja näin ensimmäistä kertaa siinä jonkun  inhimillisen piirteen, joka kertoi, että se ei ollutkaan niin omahyväinen paska, kun olin sen mökkireissun jälkeen ajatellut. Se itki... ”Mut ei ne voi valehdellakkaan...”, se päätti laulunsa ja tuijotti mua silmiin. Mun sisällä helähti rikki viimeinenkin muuri.

Mä syöksyi Juskaa päin ja meidän huulet kohtasi.  Se päästi mun ranteista irti ja suuteli mua. Vahvat käsivarret kiertyi mun ympärille ja se puristi mut itseään vasten suudellen mun korvaa ja hiuksia. Mä nuuhkin sitä ja suutelin poskea. Pian taas etsin Juskan huulet itselleni ja unohdin kokonaan, että hetkittäin mä vihasin sitä. Sillä hetkellä se tuntui olevan samalla lailla eksyksissä kuin mä, musta tuntui, että se oli ainut ihminen maailmassa, joka ymmärsi ilman sanoi miltä musta tuntui. Miten vaikeaa oli olla mä. Millaista oli olla kunnollinen ja vajota sitten pohjalle ja yrittää rämpiä sieltä ylös ja olla valmis kohtaa ne ihmiset, joiden luottamuksen olit pettänyt. Miten vaikeaa oli kaiken sen jälkeen tulla taas kokonaiseksi ihmiseksi.

Keveästi se nosti mut syliin ja kantoi makuuhuoneeseen ja laski sängylle. Mä aloin jo ahnaasti repiä Juskan vaatteita pois, mutta se rauhoitteli mua, ettei meillä ollut kiire. Juskan suudelmat kulki pitkin mun vartaloa ja mä värähtelin onnesta ja jännityksestä. Viimeiset sanat, jotka mä tajusin ennenkuin mä painuin hurmioon oli: ”Ilman sua kaadun kaikki tää valheeks paljastuu, Milloin aamullakin vielä oot mun?”

 

10.Luku

Mä katselin laiskana ohi meneviä autoja ja puristin käsiäni sylissäni tiukempaan. Mä olin soittanut Tonille vartti sitten paniikissa, että sen oli pakko hakea mut pois. Mä olin suoranaisen pelättimen näköinen. Musta tukka oli sikin sokin ja meikit oli tuhriutunut silmien alle kuin pienieläin, jonka päältä on ajettu useampaan kertaan. ”Pahkapirtti vai Apsi?”, Toni puhui ensimmäisen kerran, koko aikana nyt. Kai se odotti, että päästäisiin mukien ääreen niin, se saisi saarnata mulle. Katsoin Tonia väsyneenä ja kohautin olkiani. ”Ihan sama mulle”, totesin hiljaa ja katselin miestä, kun se lykkäsi nelosen silmään meidän kääntyessä moottoritielle. Kun mä olin istunut siihen autoon vartti sitten, olin heti nähnyt, että Toni oli pettynyt muhun ja että se pelkäsi mun puolesta.

Toni oli 32-vuotias pitkä ja sopusuhtainen kundi. Sillä oli taipuisa tummanruskea tukka ja aina sänki, renttu tyyliin. Tänään sillä oli musta villakangastakki ja vaaleammat farkut sekä mustat bootsit. Sen silmillä oli mustat poliisityyliset aurinkolasit, jotka mä olin sille pari vuotta sitten antanut synttärilahjaksi. Mä pidin Tonista sen luonteen takia, se puhui vähän mutta melkein aina asiaa. Silloin kun mä olin Tonin tavannut ensimmäisen kerran se oli vartija. Samoihin aikoihin kun mut kärrättiin sairaalaan, sen epäonnisen juomareissun päätteeksi, se oli vaihtanut ammattiaan. Toni oli pari päivää myöhemmin istunut mun herätessä sängyn vieressä ja hymyilyt. Se oli niitä harvoja kertoja kun se teki niin. Mies oli yleensä aina vakavakasvoinen. Toni oli ilmottanut mulle, että se oli kuullessaan musta päättänyt, että vaihtaisi siltä seisomalta töitä ja hommaisi duunin portsarina.

Toni vilkaisi muhun ja käänsin katseeni pois taas. ”Kolme”, mä totesin ja vilkaisin mieheen uudestaan ja se hymähti. ” Luojan kiitos, sä et ole siellä tällä kertaa.”, Toni sanoi hiljaa ja puristi rattia hiukan. Kaikkien muiden oli jotenkin vaikea muistella sitä sairaalareissua, kaikkien muiden paitsi mun ja mutsin. Auton ohi pyyhälsi poliisiauto, joka laittoi pillit päälle meidän kohdalla ja Toni naurahti kun mä säpsähdin hereille muisteloistani. ”Neljä”, me totettiin yhtä aikaa.

Pahkapirtti oli kiva paikallinen kahvila. Se oli sisustettu metsäläisteemalla ja sisäseinät oli hirsistä. Pöydät ja tuolit oli jotain tummaksi petsattua kuusta ja siellä täällä oli täytettyjä raatoja. Rekkamiehet varsinkin suosivat paikkaa, ihan vaan sen takia, että täältä sai isompia lihapiirakoita kuin ABC:ltä. Mä menin varaamaan meille tutun pöydän ikkunan luolta josta näki läheiselle järvelle. Kesällä täällä kävi paljon turisteja, jotka veneillään tuli pitkienkin matkojen päästä tänne. Mä riisuin takin ja moikkailin parille tutulle kääntäen lopulta kasvoni pois. Musta tuntu, saastaiselta ja likaiselta. Mä olin sosiaalikammoinen tällä hetkellä. Toni asteli pöytään ja asetti tarjottimen meidän väliin, iso keltainen jaffa ja kinkku-munaapasteija oli mulle. Kohtasin harmailla silmilläni Tonin vaaleansinisen jäisen katseen. Tottuneesti se nosti kahvin huulilleen ja otti hörpyn. Me tuijotettiin hetki toisiamme ja mä huokkasi sitten tarttuen jaffaan ja join ahnaasti. ”Noi lasit saa sut näyttää homolta näin talvella.”, totesin miehille ja nypin palasia pasteejasta. ”Itse ostit... Sitä paitsi eilen baarissa saaliit sanoi, että näytän vaaralliselta”, mies totesi ja pieni vino hymy kävi niillä kiveksi veistetyillä kasvoilla. Mä hymähdin pienesti pudistellen päätäni.

Mä muistin vieläkin kuinka kova shokki mulle oli tajuta, että Toni tunsi mut chatistä. Mä ja Toni tutustuttiin sillon kun mä oli 16. Olin aina eräässä nuorten chatissa, jossa kehuin aina minne menen dokaa ja kaikkea muuta. Mä kerroin silloin leväperäisesti asioita itsestäni. Tonin tapaamisen jälkeen se asia oli muuttunut. Tajusin, että siellä saattoi oikeasti olla ihmisiä, joille ei kannattanut kertoa tietojaan. Sillä kerralla mä kerroin chatissä, että sinä iltana me juotaisiin keskuspuiston lähellä olevassa koirapuistossa. Kännin ollessa parhaimmillaan Toni pamahti sinne ja kaato meidän juomat pois. Mä aloin tietty rähisee ja haastaa riitaa, että millä oikeudella se teki niin, mutta kun se sano mun chatti nimen ja kertoi asioita mitä mulle oli viime päivinä tapahtunut mä menin shokkiin. Toni oli ojentanut kätensä ja esittäytynyt olevansa se Neo. Sen jälkeen olin silloin tällöin törmäillyt Toniin viikonloppuisin. Kun täytin 18, Toni antoi mulle numeronsa ja me alettiin pyöriä kavereina. Jossain vaiheessa meistä tuli ystäviä. Vaikka moni sanoisi, ettei tää ollut ystävyyttä, Toni tiesi musta kaiken ja mä vaan harvoi asioita Tonista. Mä en esimerkiksi ikinä ollut käynyt sen kämpässä vaikka se asuikin Piikkivaarassa myös.

”Mitä sä olet tehnyt?”, Toni sanoi ja laski tyhjän kuppinsa pöydälle ja tuijotti muhun.  Mä nypin lisää palasia pasteejasta ja yritin esittää, että se oli maailman mielenkiintoisin asia. ”Okei Julia, mitä muuta sä olet tehnyt kun juonut? Morkkis paistaa kilometrien päähän”, mies totesi ja nojautui eteenpäin ristien kätensä pöydälle. Mä kirosin Tonin ja sen ihmistuntemuksen alimpaan helvetiin sillä hetkellä. Kumminkin mä tiesin, ettei Toni hiiskuisi minnekään suuntaan. Tungin käteni takin taskuun ja heitin sitä keskelle otsaa tyhjällä kondomin kuorella. Toni poimi sen ja pyöritteli sitä hetken käsissään ja nosti katseensa muhun. ”Tiesitkö, että tää merkki hajoaa nopeasti käytössä”, se totesi. ”Toni haista paska jo.”, sisahdin ja painauduin lähemmäs, ”Se oli mun systerin poikaystävä”

Tonin silmät meni hiukan viiruiksi ja mä nielaisin, tiesin kuinka paljon se vihasi ihmisiä, jotka ei ajatellut kuin itseään.  Painoi kasvoni käsiini ja niiskaisin. ”Mä en tiedä miksi mä tein niin”, mumisin käsiini ja tunsin Tonin tuijotuksen vaiken nähnytkään sitä. ”Ajattelit alkaa sekoilee taas kännissä vai? Mä pidän enemmän siitä selvästä Juliasta”, hän totesi ja olin helpottunut, kun se ei tuominnut mua pahasti. Hetken oli hiljaista meidän kahden välillä ja uskaltauduin katsomaan Toniin taas. ”Aiotko sä jatkaa sitä suhdetta?”, mies heitti mulle kysymyksen ja pudistelin päätäni rivakasti. Sen jälkeen mun oli pakko pitää päätäni. Mun krapula oli sanoinkuvaimattoman kaamea. Toni käänsi katseensa järvelle ja naksautti kieltään.  ”Jos se ei jatku, älä turhaan kerro siskollesi. Aada vihaa sua muutenkin tarpeeksi”, mies totesi ja katsoi sitten muhun ja sipaisi hiuksia pois mun silmiltä. ”Julia, mä rakastan sua kuin pikku siskoa ja mä en halua, että susta tulee sellainen mitä me molemmat halveksitaan. Lupaa mulle, että et ala sekoilee taas?”, Toni kuiskasi ja silveli mun kasvoja rakastavasti.

Tonin ja mun suhde oli oikeasti juuri niinkuin läheisillä sisaruksilla. Mä tuijotin niinhin jäänsinisiin silmiin ja nielaisin. ”Mä en voi luvata asioita, jos mä en ole varma voinko mä pitää niitä”, mä kuiskasin hiljaa laskin katseeni pöytään sitten. Toni haki mun kädet käsiinsä ja mä nieleskelin. ”Se on sen Kimin veli... Tai siis velipuoli”, sanoin vapisevalla äänellä hetken päästä.  Toni puristi mun käsiä lujempaa. ”Mä en anna sun ruveta tanssii valssia viikatemiesten kanssa. Jätä se jätkä omaan arvoonsa, älä ala sekoilee, koska sulla on kaksi miestä jo jotka ei halua menettää sua.”, mies jatkoi vakaalla äänellä ja nostin katseeni Toniin kyyneleet silmissä. Mulla oli sekava olo. ”Niille miehille, sä olet prinsessa sun menneisyydestä huolimatta.”, Toni totesi ja hymyili. Mä repesin itkemään vuolaasti. Jos omena on kauniin punainen ulkoa, se ei tarkoita, etteikö se olisi mätä sisältä. Mä olin mätä, enkä mä muuksi muuttuisi. Mä olin rutto ja mun piti vaan laittaa kaikki aina paskaksi.

 

9.Luku